Hohhoijaa, pessimisti on taas jalkeilla

'

Nyt en viiti leikkii rohkeaa: mua oikeesti pelottaa. 
Mitä, jos en viihdy siellä?
Mitä, jos en löydä uusia ystäviä?
Mitä, jos musta ei pidetä?
Mitä, jos en ymmärrä sitä hassua skottiaksenttia?
Mitä, jos mua ei ymmärretä?
Mitä, jos ikävä on sietämätön?
Mitä, jos...........

Tottahan se on, ettei jossittelu auta. Pakko painaa eteenpäin ja vaihtaa jos paikalle kun. Mitä, kun.... Sittehän sen vasta tietää. Sitten vasta voin päättää, mitä asialle teen. Myönnän myös olevani pieni pessimisti: kun varautuu pahimpaan, voi yllättyä positiivisesti. 

Tässä tilanteessa moni voisi sanoa, että "hei, pääseehän sieltä pois!". No joo, mutta kun ei sekään ole simppeliä. Pitää etsiä asuntoon uusi asukas ja muuta mukavaa. Ja mun syvällä sisällä asuu semmoinen ärhäkkä taistelijasielu, joka huutaa aina toisinaan "ÄLÄ LUOVUTA!!!". Niin se ainakin teki monta kertaa IB:n aikana, kun kansallinen houkutteli...... :D Myöskään periksi antaminen siis ei oo helppoa, vaikkei se mikään häviö olisi.

Mikä voiskaan sitten olla pahinta? Kirjoitusten alla mua neuvottiin ajattelemaan jännitävä tilanne pahimmalla mahdollisella tavalla, miettiä kaikki, mikä voi mennä pieleen. Sitten ei enää pelota. Elikkäs:

Hei, tervehtikää Amandaa, 19v. Yksinäistä yliopisto-opiskelijaa, joka erakoituu pieneen kissanluukkuunsa, koska ei löydä ystäviä. Kaikki pitää mua ihan tylsänä, koska en jaksa bilettää yötä päivää. En kotiudu Aberdeeneen ollenkaan: koko kaupunki masentaa. Enkä puhu upeanhienoa englantia. Luennoilla en ymmärrä mitään. Ja itseasiassa, koko aine tuntuu ihan väärältä. Koti-ikäväkin on niin suuri, että itken itteni uneen.

Helpottiko? No vähän! Kyllä tästä vielä noustaan. Ja en mä nyt vaan surullisella mielellä oo, en toki. Oon myös kiinnostunu, mitä Aberdeen tuo tullessaan. Uudet ympyrät, uusi oma huone (jonne varmaan erakoidun)... Ja se merenrantakaupunki, jossa oon aina toivonu asuvani! Toisaalta, ei täällä Joensuussakaan oo niin hienoo, etten vois nyt vuoden viettää jossain muualla!!

Iloisempia päivä!! Toivottavasti en vetäny teitä mukaan tähän melankoliaan....... Sillä oonhan mä vielä hymyilevin mielin tätä koko projektia kohtaan! En vaan halua esittää, että ei ois näitä huonojakin päiviä silloin tällöin.... Ala- ja ylämäet kuuluu asiaan.