On hassua, miten olin täynnä Joensuuta tänne tullessani. Inhosin sydämeni pohjasta koko kaupunkia ja tunsin ahdistuvani niissä samoissa ympyröissä. Kuuntelin ihmeissäni niitä tarinoita, kuinka ihmiset oli lähtenyt pakoon kotikulmiltaan, mutta palanneet lopulta takaisin juurilleen. En voinut ymmärtää, että voisin joskus tahtoa palata Joensuuhun. Nyt oon kuitenki huomannu ikävöiväni kotikaupunkiani. Syön siis sanani.
Kaikki ne tutut paikat, jotka ennen oli vihollisiani, onki nyt ikävöimisen arvosia. Erityisesti kaipaan tuntikausien kahvilaistuskeluja kavereiden kanssa ja mun omaa kotiympäristöä. En siis vieläkään sano, että haluaisin elää loppuelämäni Joensuussa, mutta oon huomannu, että mun sydämessä on Joensuun kokoinen kolo.
Joten, Joensuu, pakko myöntää: rakastan sinua sittenkin.
ps. Kuva on täältä: en löytänyt mistään julkaisukelpoista kuvaa Joensuusta?! :D
Joo, älä muuta sano! Ihan niinkuin eilen puhuttiin. Löytää Joensuustakin ne hyvät puolet täällä ollessa :)
VastaaPoistaSiitäpä inspiroituneena....... ;D
PoistaMiksi mie en nyt voi yhtään samaistuu tähän mielipiteeseen??????:D
VastaaPoistaSaat kuitenki olla siellä Suomen turvallisella maapinnalla! :D
Poista